maanantai 27. toukokuuta 2019

NUTS Karhunkierros 2019, 83 km

Hei taas! Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa reilusti, mutta nyt onkin hyvä syy taas kirjoitella kisakokemuksista. Viime vuoden elokuun Himos Trail Double Extremen jälkeen tuli innostus nostaa panoksia, ja lokakuun alussa ilmoittauduin heti kun ilmoittautuminen aukesi ensimmäistä kertaa NUTS Karhunkierroksen tapahtumaan Kuusamon Rukalle. Matkaa oli tietty nostettava Himoksen jälkeen, joten matkaksi valikoitui maailmallakin kovaksi kisakategoriaksi luokiteltava 50-mailinen polku-ultra, eli 83 kilometrin kisa. Tämä on kertomus tuosta kisasta ja siihen valmistautumisesta (ja myös muutamien kaverien kokemuksista). Pitkähkö teksti tuli, nappaa kuppi kuumaa kaveriksi.

Valmistautuminen

Harjoituskausi jakautui selkeästi kahteen osaan. Syksy meni mainiosti, ja sain nostettua treenimääriä ennätyslukemiin. Joulukuussa osallistuin Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen tutkimukseen, josta sain hyviä treenivinkkejä ja selville kauan kaivatut sykerajat. Kiitos Viivi ja kumppanit!

Keväällä piti treenata kovaa, mutta luonto päätti toisin. Tammikuu meni flunssaillessa, ja helmikuun alussa uuden flunssan jälkitautina tuli keuhkokuume. Kauhistus! Tauti, johon vielä vähän aikaa sitten terveetkin ihmiset usein kuolivat. Miten sen kisan nyt käy, mietin. Onneksi juoksukaverit kehottivat toipumaan taudista maltilla. Meni melkein kaksi kuukautta, ennen kuin pääsin kunnolla taas juoksemaan. Kävelylenkit tulivat osaksi arkipäivää pyöräilyn tilalle. Toisaalta tauti pakotti pysähtymään, ja se teki kropalle todella hyvää.

Tärkeimmät treenit keväällä olivat 4- ja 6-tuntiset pitkikset ja muutamat hyvät anaerobisen kynnyksen vetotreenit. Oikeastaan tärkeintä treeniä oli lepo: halusin päästä kisaamaan hyvin levänneenä. Uusi suuntaus harjoituksissa oli tehdä kevyt treeni oikeasti kevyenä, ja kovat treenit kovina. Tätä olin jo syksyllä päässyt testaamaan, mutta sitten oli kevennettävä sairastelun vuoksi.

Olin aloittanut pakollisten varusteiden hankinnan kisaa varten jo syksyllä. Suurimpana investointina oli hyvä kuoritakki, ja sellaiseksi valikoitui Salomonin Bonatti. Avaruuslakana, ensiside, pilli ja muki olivat näpeissä jo Himoksen kisan jäljiltä.

Iso osa kisataktiikkaa oli tankkauksen suunnittelu. Pitkässä, arviolta yli 12 tuntisessa kisassa on syötävä paljon. Olen tottunut syömään treenilenkeillä enemmän kiinteitä eväitä kuin geelejä, joten liiviin (Salomon Sense Ultra 8) otin evääksi 4 kpl Clif Bareja, pussillisen Sirkus-aakkosia ja kuusi Dexalin geeliä pieniin korkillisiin pulloihin annosteltuna. Juomasuunnitelmaan kuului vesi, mutta mukaan lähti myös pieni määrä elektrolyyttiporeita sekä merisuolakiteitä kramppien varalta ja imeytymisen turvaamiseksi. Näillä laskin pärjääväni 10 tuntia, loput energiat söisin huoltopisteiden eväistä. Lötköpulloja otin lopulta kisaan kolme, neljäs olisi ollut niissä olosuhteissa turha.

Ruka

Rukalle lähdin perjantaiaamuna Eetun kyydissä. Autossa mukana oli myös Petteri (kisaraportti täällä) . Näiden herrojen kanssa käytiin matkalla läpi kisasuunnitelmia, olimmehan kaikki menossa samalle matkalle. Eetu ja minä olimme keltanokkia, Petterillä oli edelliseltä keväältä onnistunut kisa takana.

Rukalla majoituin Vesan, Paavon, Niklaksen ja Tommin kanssa samaan mökkiin. Tommi ja Niklas olivat matkalla retkeilevinä turisteina sekä huoltamassa, Vesalla ja Paavolla oli edessä 55 km kisa. Perjantai-iltana katsottiin kisavarusteet kuntoon ja itse kävin ihmettelemässä kisakylän hulinaa. Jyväskylä Trail Runnersin väkeä oli matkustanut paikalle noin 50, joten tuttujen kanssa tuli vaihdettua kuulumisia tuon tuosta. Oli myös mukavaa tavata ensimmäistä kertaa muutama sometuttu. Unille taisin mennä noin klo 23. Levollisesta ulkokuoresta huolimatta kuhina sisimmässä oli melkoinen. Mihin oikein olin pääni työntämässä?

Aamulla meinasi käydä kylmät. Olin ohjelmoinut kelloon herätyksen, mutta arkipäivälle klo 04! Heräsin klo 04.30, ja sitten tuli kiire. Bussi Hautajärvelle lähtisi 05.45. Onneksi kaikki aamupalatarvikkeet ja muut kamppeet oli katsottu illalla valmiiksi. Puuro suoraan mikroon ja kahvinkeitin päälle, ja sitten vessan kautta pukeutumaan. Aamupala naamariin, ja 05.20 olin jo ovella menossa. Ehkä nopein aamulähtö ikinä. Paavolta ja Vesalta sain viimeiset tsempit, ja sitten lähdin kävellen bussille.

Bussista löytyi heti matkaseuraksi Himos Traililta tuttu Ilkka. Muistimme heti elokuisen numerolappujen murenemisepisodin Himoksella, ja matka kohti Hautajärveä alkoi iloisissa tunnelmissa. Kuitenkin bussissa tunnelma oli jännittynyt ja odottava, eikä keskustelua paljon kuulunut. Liekö kyse aikaisesta aamusta vaiko kisajännityksestä. Minullehan aamu oli hyvin normaali, koska aamulenkit ovat olleet osa rutiineja jo puolentoista vuoden ajan. Siksi aikainen startti sopi minulle hyvin.

Kisareitti kulki Karhunkierroksen vaellusreitillä Sallan Hautajärveltä Rukalle. Hautajärvellä odottelimme vielä vajaan tunnin ennen kuin kisa alkaisi klo 07.00. Vielä vessakäynti ja sitten tihkusateeseen ottamaan pientä lämpöä. Väkeä kertyi paikalle useampi bussilastillinen, ja kaikkiaan meitä starttasi 83 km matkalle noin 400 juoksijaa. Vartti lähtöön, 5 minuuttia lähtöön. Väki kerääntyi lähtökaaren tuntumaan tiiviiksi rykelmäksi, ja tunnelma alkoi nousta. Kuuluttaja muistutti moneen kertaan tärkeistä asioista: pitäkää hauskaa ja pitäkää huoli itsestänne ja kavereista. Tähän kiteytyy hyvin polkujuoksun perusluonne. Viimeiset sekunnit ja torven törähdys! Joukko oli päässyt liikkeelle. Kello oli 07 aamulla, satoi tihkua ja lämpötila oli pari astetta plussalla. Lähdin matkan JTR:n lyhythihaisella trail-paidalla, Zeropointin irtohihoilla, Columbian shortseilla ja K2:n säärystimillä. Jalassa  oli Feelmaxin varvassukat ja Vivobarefootin Primus Swimrun Boot SG -polkutossut. Liivissä oli pakollisena varusteena lisäksi kuoritakki.

Lähdössä mieleeni muistui Johannes ”Hatsolo” Hattusen teesit asenteesta. Olin saapunut paikalle, mikä on kaiken lähtökohta. Enää pitäisi tehdä parhaansa, olla oma itsensä, ja hymyillä. Näillä pitäisi tulla tulosta!

Kisa

Kisamatkalla oli edessä kolme huoltopistettä: 27 km kohdalla Oulangan luontokeskus, 59 km kohdalla Juuman basecamp sekä 76 km kohdalla Konttainen. Nämä siis jakoivat reitin neljään osuuteen.

Ensimmäisellä osuudella maasto oli tasaista ja reitti eteni pitkäkti Oulankajoen rantatörmää seuraten. Joki kuohusi alapuolellamme valtoimenaan kevättulvan jäljiltä. Jos laskin oikein, joki tai sen sivu-uoma ylitettiin riippusiltoja pitkin viidesti ennen Oulankaa.

Lähdin liikkeelle Eetun ja Petterin kanssa. Etenimme suunnitelmaan nähden melko reipasta vauhtia tiiviissä jonossa. Polku oli paikoin kapea ja kulki suolla, joten kyydistä ei mielellään jäänyt pois. Tällä osuudella ei oikeastaan tapahtunut kovin mielenkiintoisia asioita. Kaikilla oli tarve saada kone käyntiin ja syömiset ja juomiset uppoamaan. Minulle tuli jo muutamien kilometrien jälkeen ensimmäisiä kramppinipistelyitä pohkeisiin, mutta ne menivät nopeasti ohi. Otin kuitenkin jo tässä vaiheessa hieman suolaa, jotta krampinpoikaset eivät palaisi. Tämä osoittautui hyväksi taktiikaksi koko kisan ajaksi aina, kun pienikin kramppioire ilmaantuisi. Vettä sain juotua vain vajaan litran 3 tuntia ja 20 minuuttia kestäneen ensimmäisen osuuden aikana, mikä oli selvästi liian vähän. Arvelin, että tästä koituisi vielä ongelmia.

Oulangan huollossa oli Markku talkoohommissa dropbageilla. Mukavaa nähdä tuttuja keskellä korpea. Olin laittanut omaan kassiin vain vaihtotossut, eikä niille ollut tarvetta. Söin huollossa banaania, suklaata, jaffakeksejä ja suolakurkkuja. Mukaan nappasin mandariinin ja täytin pullot. En kuitenkaan kuunnellut ohjeita tarkkaan, ja tulin täyttäneeksi yhden pullon urheilujuomalla. Lisää jännäkerrointa siis: yleinen ohje kun on, ettei kisassa pitäisi koskaan kokeilla mitään uutta. Hyvin se urkkajuoma kuitenkin upposi pitkin kisaa. Eetu ja Petteri jäivät huoltamaan pidemmäksi aikaa, ja lähdin Jussin matkaan huollosta. Eetua ja Petteriä en enää kisan aikana kohdannut.

Oulangan ja Basecampin huoltojen välinen osuus on reitillä sellainen, missä kisan ultraluonne tulee esiin. Minulle se ilmeni noin 35 km kohdalla, jolloin huikkasin Jussia jatkamaan omaan tahtiinsa. Minun täytyi hidastaa, koska takareidet alkoivat hieman kramppailla ja liian vähälle jäänyt juominen alkoi kostautua. Päällikköratkaisu: on pistettävä kävelyksi ja saatava kone jälleen hyrräämään. Saavutin erään perusmatkalaisen ja jäin jutustelemaan kuulumisia. Mahtava kilpailumuoto tällainen, kun tarpeen tullen voi heittää kevyelle vaihteelle ja jutella ihan kenen tahansa reitillä kulkevan kanssa! Tuli tunne, että vaikka on vaikeaa, niin nyt olen oma itseni. On hienoa olla juuri tässä ja nyt. Vastapuolikin oli hyvin tyytyväinen, että joku hidasti vauhtia ja ryhtyi juttelemaan. Hän kertoi myös olevansa Jyväskylästä lähtöisin, mikä oli mukava kuulla. Juoma, eväs, suola sekä mukava rupattelutuokio tekivät tehtävänsä, ja jaksoin taas edetä pätkiä juosten. Tässä vaiheessa matkaa oli taitettu noin puolet, ja aikaa oli mennyt noin viisi tuntia. Vauhti oli ennakko-oletuksiin nähden hirmuisen kova. Tässä vaiheessa aloin miettiä loppuaikaa. Sen arvioiminen meni kuitenkin raskaasti pieleen, sillä reitin vaikeimmat osuudet olivat kaukana edessä.

Maisemallisesti reitin hienoimpia paikkoja on Pieni Karhunkierros, jonka jylhät rantatörmät ovat mykistävät. Kuljimme sekä Kitkajoen rannassa että rantatörmällä nousten ja laskeutuen vuoronperään. Kitkajoen ylittävä Harrisuvannon riippusilta oli täysin tukossa juoksijoista, ja jonottaessa meni arviolta kymmenen minuuttia. Käytin tämän ajan syömiseen. Pitkiä olivat viimeiset kilometrit komeissa maisemissa ennen Basecampin huoltoa. Tässä vaiheessa kohtasin reitin varressa Tiinan, joka oli perustanut yhden naisen tsemppiosaston oman 55 km kisastartin jäätyä väliin flunssan vuoksi. Sain kohtaamisesta hyvän boostin jatkaa kohti huoltoa. Tiinan näkeminen reitin varrella sai minut hymyilemään. Ennen huoltoa ohitin perusmatkalla olleen Teron, joka puolestaan sai minulta raivokkaan tsemppipuuskan. Maaliinhan se sitten lopulta tuli.

Basecampin huollossa pidin kiirettä, ettei kroppa pääsisi jäähtymään liikaa. Samat toimenpiteet kuin edellisessä huollossa, mutta nyt kaivoin mukin juomista varten ja ennen eväille menoa täytin pullot. Toisella osuudella nesteitä meni reilummin, noin 2,5 litraa. Litran verran piti siis täyttää purosta. Ahmin evästä, ja sen vuoksi seuraava osuus piti aloittaa rauhallisesti kävellen.

Kisa oli sujunut hyvin. Olin hyvissä voimissa, eikä vatsassa ollut hätätuntemuksia. Itse asiassa ainoa tyhjennys koko kisan aikana oli pissitauko Oulangassa. Matkaa oli nyt takana 60 km ja aikaa oli kulunut vähän yli 8 tuntia. Siis vain 23 km jäljellä, ajattelin. Ajallisesti tiedossa oli kuitenkin reilusti tekemistä, sillä edessä oli reitin hitaimmat pätkät.

Tässä vaiheessa alkoi jo väsyttää, ja silloin kaivetaan mielen sopukoista voimabiisi. Tällä reissulla se oli Dynaztyn Roar of the underdog. Kertosäkeessä lauletaan:

”This is here, this is the now
This is the chance to make it all count
Show you're fearless, let them hear you roar
The roar of the underdog”

Oli selvää, että maaliin pääseminen oli vielä kovan työn ja muutaman karjaisun takana. Ensimmäistä kertaa mielessä kävi ajatus, että nyt tekisi mieli lopettaa. Matka kuitenkin jatkui, sillä ei keskelle suota voi keskeyttää, ja kun mitään todellisia vaikeuksia ei edes ollut. Mieli pitää vaan sulkea pois ja heikko hetki kääntää positiiviseksi. Jaloilla kesti hyvin juosta, mutta välillä piti laittaa kävelyksi. Myös runsas määrä juoksijoita ajoittain hyvin kapealla polulla aiheutti menoon töksähtelyä.

Reitin vaativammat nousut alkoivat noin 15 km ennen maalia, ja niitä riittikin ihan kunnolla. Eteneminen luonnollisesti hidastui, ja kilometrit kuluivat tosi hitaasti. Myös kilpakumppaneilla alkoi matkan rasitus näkyä, koska kaikkien sarjojen juoksijat alkoivat lähestyä maalia. Jengi ähisi ja puhisi, mutta silti painoi sisukkaasti eteenpäin. Jokainen askel vei kohti maalia, ja sinne piti haluta päästä. Aloin jo odotella jyrkkää Konttaisen nousua ja sen jälkeen tulevaa viimeistä huoltopistettä. Ohitin 34 km matkalla olleen Riikan, jota vaivasi sormien turvotus. Retkeilijä-Tommi bongasi minut vähän ennen Konttaista ja jolkotteli yhden suon yli kulkevat pitkospuut perässäni. Lyhyesti raportoin Tommille kisan vaiheita, ja vastauksena tuli suunnilleen ”jatkat vaan samaan malliin loppuun asti, hyvin menee”. Ja minähän jatkoin.

Näkymä Konttaiselta oli upea! Ei tehnyt mieli mennä liian lähelle reunaa, jonka vieressä polku kulki. Jyrkkä lasku mutaista rinnettä alas huoltoon, jossa oli Heikki hommissa. Hän täytti minulle pullot ja pääsin pienen herkkuevään jälkeen jatkamaan matkaa nopeasti. Tiesin, ettei nyt kannata kylmettyä itseään, sillä aikaa menisi loppupätkään vielä yli tunti. Suklaata ja banaania kourissa lähdin kiipeämään viimeisiä nousuja.

Ensimmäinen nousu oli teknistä metsäpolkua, mutta seuraava olikin lähes puuttomalla alueella, eikä metsä siten enää suojannut tuulelta. Oli pakko kaivaa liivistä kuoritakki päälle. Väsy oli melkoinen kun jouduin tappelemaan sivutuulta vastaan. Päässäni kajahti jälleen soimaan kisan voimabiisi:

This is your ambition, your vision
You don't back from your position
You enquire, you desire, play to win
There can be only one
Every hill feels unclimbable
But the power of will can defeat anything, you're unbreakable
It's the moment you choose that you never can lose
Throwing caution straight to the wind
You will rise to your best when you're put to the test, you're unchainable

Kallioinen rinne oli liukkaan näköinen, mutta Vivon tossut toimivat erinomaisesti niin nousuissa kuin laskuissa. Mielikin alkoi tehdä tuttuja tepposiaan, kun maali oli niin lähellä. Kysyin yhdessä vaiheessa takanani tulevalta juoksijalta, että tuossako se viimeinen Rukan rinne on. Vastaus kuului, että se on vasta Valtavaara. Silloin pääsi pari ärräpäätä ilmoille.

Jalat toimivat hyvin vielä tässäkin vaiheessa, vaikka ukko olikin jo ihan kypsä. Juoksu kulki hämmentävän hyvin niin tasaisella kuin alamäissä, niin kuin oli kulkenut viimeiset 80 kilometriäkin. Ohitin 34 km matkalla olleen Katin, jonka seura oli menossa pienen matkan päässä edellä. Totesimme, että nyt pitää vaan päästä ehjänä maaliin!

Loppurutistuksen lomassa tuli vielä pari riemukasta hetkeä. Ohitin perusmatkalla olleen Matin, jota tsemppasin puristamaan matkan varmasti loppuun. Uskomattomia kavereita nämä perusmatkalaiset! Eräs toinen juoksija valitteli polveaan, ja hänen menonsa alamäissä oli vaikeaa. Lisäksi häneltä oli geelit loppu, joten päätin tarjota hänelle muutaman sirkusaakkosen, joita oli vielä reilusti jäljellä. Kylläpä miehen ilme kirkastui, ja heti tuli töppösiin ja sauvoihin uutta lentoa! Matka jatkui kohti tasaisen varmasti kohti maalia.

Viimein edessä oli loppunousu Rukan hyppyrimäen juurelle. Ihan tautisen jyrkkä mäki oli sorastettu pitäväksi, mutta silti hetkittäin tuntui, että edelläni menevät kiipeäjät vielä luisuvat alas ja päälleni. Pohkeet menivät hetkeksi hapoille, mutta onneksi vain hetkeksi. Nousua tuli noin 100 m, ja pitkän kiipeäminen jälkeen olin huipulla, missä olin käynyt edellisenä iltana fiilistelylenkillä. Tuntematon vaihtui tutuksi, ja helpotus oli valtava! Olihan tämä minulle ensimmäinen kerta Karhunkierroksella. Viimeinen alamäki oli enää minun ja maaliviivan välissä. Karjahtelin ja tuulettelin jolkottaessani alamäkeä, ja pian olin rinteen alla punaisella matolla. Tunne oli uskomaton! Olin tehnyt hirmuisen suorituksen, jonka onnistumisesta ei ollut missään vaiheessa takeita. Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin, ja olin viimein maalissa 12 tunnin ja 10 minuutin taivalluksen jälkeen. Spontaaniksi tuuletukseksi keksin mennä korkeaan polviasentoon, ja pamautin nyrkillä Rukan torin kivipintaa. Tein sen! Tein sen mitä piti tehdä. Minä tein parhaani!

Maalissa onnittelemaan tuli kukapa muukaan kuin tsempparimme Tiina, ja sen jälkeen 34 km kisassa kovan tuloksen tehnyt Reetta. Tiina otti minusta finisher-kuvan, ja sen jälkeen marssin ruokatelttaan nollaoluelle ja kanakeitolle parin tutun kanssa (siinä oli ainakin Annakaisa ja Outi 34 km matkalta). Heidän kanssaan vaihdoimme kuulumiset, ja sitten oli nopeasti suunnattava majoitukseen saunaan ja syömään vähän lisää, sillä vauhdin pysähdyttyä tuli nopeasti kylmä märissä vaatteissa. Niklas oli hakenut pizzaa, ja se maistui todella hyvältä!


Maalissa! Kuva: Tiina Hoskari.

Jälkipelit

Illalla suuntasimme vielä Paavon kanssa jäykähköillä jaloilla ottamaan maaliintulijoita vastaan ja seuraamaan palkintojenjakoa. Moni tuttu saapui tuona aikana maaliin. Upeita suorituksia kaikilta. Satu oli sijoittunut toiseksi naisten perusmatkalla, tämä oli mahtavaa kuulla. Petteri selviytyi maaliin, mutta harmittavasti Eetu joutui jättämään leikin kesken Konttaisen huoltoon selkävaivan vuoksi. Hienosti kuitenkin taisteltu siihen asti! Palkintojenjaon jälkeen oli vielä korkattava voitto-olut, ja sain kuulla Hannan selviytyneen teipatulla nilkalla 55 km matkasta. Melkoinen sissi hänkin.

Seuraava yö oli melko katkonainen ja syke korkealla. Sain kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin nukuttua. Ei keho tuollaisen rypistyksen jälkeen heti rauhoitu. Vaihdettiin kuulumisia matkoilta. Paavolla oli ollut haastava kisa, mutta hän oli selvinnyt silti hyvällä ajalla maaliin. Vesa oli puolestaan joutunut ensin ensiaputehtäviin, ja huonosti toimineen kropan kanssa keskeytti lopulta Basecampille. Siitä tuli sellainen peruspitkis, kertoi hän. Näiden juttujen vuoksi juoksijat kantavat mukanaan ensiapuvälineitä. Onnekas oli se juoksija, joka Vesan sai avukseen.

Sitten siivottiin mökki, ja oli aika lähteä kotimatkalle. Eetu ja Petteri tulivat noutamaan dropbaginsa ja minut Rukalta. Ennen lähtöä näin Tessan, jolla oli ollut suorastaan karmaiseva perusmatkakokemus. Tsempit Tessalle! Automatka sujui leppoisasti, ja funny walkit eivät jääneet pimentoon, kun tauoilla kolme kankeajalkaista äijää yritti kömpiä autosta ulos. Petteri vei tässä skabassa voiton. Jyväskylään saavuttiin noin klo 18. Hieno reissu oli ohi. Kiitos Eetu-kuskille ja Petterille matkaseurasta!

Analyysi

Yhteenveto on tarpeen tehdä jatkoa varten. Mikä toimi ja mikä ei? Selvästi mukana oli liikaa kiinteää evästä juoksun ajalle. Huolloissa pystyy syömään kiinteää, mutta vähänkään vauhdikkaammin edetessä kiinteän evään syöminen on työlästä. Sitä on opeteltava geelihommia, jos meinaa juosta kovempaa. Toki ennakkoon oli tarkoitus pitää hitaampaa vauhtia, mutta kuten Sanna sanoi ennen reissua, sitä ei koskaan tiedä milloin kulkee kunnolla. Nyt kulki! Noin puolet kantamistani eväistä jäi syömättä. Nestettä meni noin puoli litraa tunnissa. Vaatteet, liivi ja tossut toimivat erinomaisesti.

Hämmästyttävää oli myös vatsani toiminta. Olin varautunut ainakin yhteen tyhjennykseen, ja se on kokemuksen mukaan syytä tehdä heti kun tarve ilmenee. Kertaakaan en kuitenkaan joutunut puskaan kyykkimään. En tarkkaan tiedä mikä vatsan hyvän tilan takasi, mutta ainakin yksi syy voi olla kisan aikana nautittu merisuola, mikä edistää nesteen ja ravinnon imeytymistä.

Nyt kun viimeistelen tätä raporttia, on kisasta kulunut kolme vuorokautta. Pääsen jo helposti syväkyykkyyn ja ylös, ja portaiden käveleminen sujuu lähes normaalisti. Työmatkapyöräily edistää palautumista. Mitään merkittäviä särkyjä tai vatsavaivoja ei ole ilmennyt. On todettava, että kroppa toimii mallikkaasti, ja että tein kuntoon nähden huikean juoksun.

Kiitokset

Tämä on miellyttävä osuus. Kiitos kaikille, jotka olette olleet pienessäkin määrin mukana juoksuharrastukseni kanssa, niin lenkeillä kuin lounaspöydässäkin, ja tietenkin somessa. Ilman tukeanne ja jaksamistanne en tätä raporttia kirjoittaisi. Kiitos Vesalle majoituksesta ja kämppiksille tuesta! Kiitos JTR-porukalle! Ja vielä onnittelut kaikille hienoja suorituksia tehneille osallistujille, sekä järjestävälle organisaatiolle NUTSille vapaaehtoisineen ja kannustajille! Homma jatkuu seuraavan kerran Himoksella elokuussa, jolloin tavoitteena on parantaa viime vuoden aikaa ja ennen kaikkea nauttia polkujuoksuhuumasta hienojen ihmisten kanssa. Rukalle palaan varmasti vielä juoksemaan.

Kiitos perheelle ja läheisille (ja muillekin) pöhkön harrastukseni sietämisestä. Onhan tämän lajin ympärille muodostunut sellainen kupla, että siihen meinaa välillä vajota täysin. Elämässä pitää olla muutakin, ja kiitos että te olette!

On aika lopettaa tämä raportti. Toivottavasti pidit ja sait ehkä vinkkejä tai tsemppiä omaan harrastukseesi. Mukavaa kesää ja liikunnan riemua!

Ville

2 kommenttia:

Himos Trail Double Extreme 52 km, 24.8.2019

Hei taas! Kauden toinen kisani oli vuosi sitten antamani lupauksen mukaisesti Himos Trailin 52 km pinkaisu. Tässä selvitys valmistautumisest...